St. Pöltenin lohkon (Ger, Swe, Fin) alkuasetelmat

30.5.2014


Suomella kaikki on kiinni 48 tunnin ajanjakson onnistumisesta. Suomi pelaa Saksaa vastaan pe 30.5. klo 19 ja sunnuntaina klo 16 alkava Ruotsi-ottelu on todennäköisesti jo klo 19 ohi. Vuosien työ mitataan siis tuossa melko tarkkaan kahden vuorokauden ajassa.

 

Panokset ovat selvät, lohkon voittaja menee finaaliin. Kakkonenkin pääsee pelaamaan mitalista Ernst Happel-stadionille, kolmonen joutuu Vienna Vikingsin harjoituskentälle pelaamaan jumbofinaaliin.

Saksan pelitapa ja joukkueen kokoonpano selviävät lopullisesti vasta pelipäivänä. Osa runkopelaajista ei lähtenyt huhtikuiseen otteluun Japania vastaan, joka oli Saksan ainoa maaottelu 2011 MM-kisojen ja 2014 EM-kisojen välissä. Saksa on St. Pöltenin lohkon selkeä ennakkosuosikki vedonlyöntikertoimien valossa.  Saksaa vastaan pitää onnistua nimenomaan joukkueena, heillä on kovia pelaajia kaikilla osa-alueilla ja ehkä osin sen takia usein vaikeuksia nojata pelkästään suurimpiin vahvuuksiinsa. Saksan puolustus on perinteisesti hyvin konservatiivinen 43 Under, jota he pelaavat tiukasti ja kärsivällisesti.  Asettamalla luodut edulliset tilanteet pitää pystyä kovalla prosentilla hyödyntämään sekä kutsuissa että niiden toteutuksessa.

Sunnuntain vastustaja Ruotsi on Suomelle luonnollisesti varsin tuttu. Jokavuotiset maaottelut ovat pitäneet molemmat maat hyvin kartalla toistensa tekemisen suunnasta ja tasosta.  Ruotsi on kehittänyt hyökkäystään Air raid-suuntaan, nopeatempoiseksi, puolustusta lukevaksi ja siihen pelinrakentajan asetuksin ja luvuin nopeasti reagoivaksi.  Lyhyt palautumisaika Saksa-ottelusta ja Ruotsin hyökkäyksen oletettu kova tempo, ovat haaste Suomen puolustukselle. Ruotsia vastaan pitää pystyä sekä löytämään mahdolliset heikot lenkit ja Suomelle edulliset matchup-asetelmat sekä kiinnittämään oikeissa tilanteissa erityishuomiota muutamiin huippuluokan ratkaisijapelaajiin joita heillä on.

 

Suomen joukkue on kiistatta parempi kuin neljä vuotta sitten. Osa pelaajista oli mukana nuorena poikana 2010 ja on nyt kasvanut miehen mittoihin, osa on säilyttänyt tasonsa ja saattaa olla lopettamassa uraansa tähän vuoteen. Mukana on aloittavia pelaajia jotka eivät vielä 2010 pelanneet amerikkalaista jalkapalloa.

Pelaajisto on sitoutunut kisoihin jo pitkän aikaa, ja joukkueessa on onnistuessaan puolenkymmentä potentiaalista EM All Star-tason pelaajaa. Kärki on edelleen kapea mutta kova, ja yleisilme joukkueessa on urheilullisempi kuin edellisissä kisoissa.  Edellisten kisojen sijoituksen parantamista voi perustellusti lähteä hakemaan, ja ketään vastaan ei tarvitse eikä pidä enää lähteä pelaamaan ’kokemuksen haku’ mielessä.  Toisaalta kaksi niukkaakin tappiota alkusarjassa vie Suomen pelaamaan sijoista 5-6 oletettavasti paljon kovempaa vastusta vastaan kuin neljä vuotta sitten. Mitaliin ja MM-paikkaan 2015 riittää ilman erikoisia ristiin pelaamisia kaksi voittoa kolmesta, missä tahansa järjestyksessä. Tuo ja kaikki siitä ylöspäin on kivikova tavoite mutta myös se mitä kisoista selkeästi lähdetään hakemaan.