Trojans kaatoi TAFTin

29.6.2014


Wolverines avasi voittotilinsä Kouvolassa.

Talven aikana roimasti vahvistunut sarjanousija Anders Trojans on ottanut vahvan startin kaudelleen. Ensimmäisellä kierroksella kaatui vieraissa Butchers ja sunnuntainen kotiavaus toi 27-14 (13-14)-voiton Vantaan TAFTista. Trojansilla on nyt kahden kierroksen jälkeen enemmän voittoja kuin kahdella edellisellä liigakaudellaan yhteensä. Kausilla 2011 ja 2012 Trojans voitti vain yhden pelin. 

TAFT johti sunnuntain ottelua toisen neljänneksen puolivälissä 14-7. Jocques Crawfordin kolme touchdownia sinetöivät turkulaisvoiton.

Trojansin Jonathan Westin 28 heitosta onnistui 18. Touchdowneja ja syötönkatkoja hän heitti kaksi. Jaardeja kertyi 160. TAFTin John Kellyn saldo oli 16/37, 128 jaardia, yksi touchdown ja kaksi syötönkatkoa.

TAFTin voittotili on vielä avaamatta. Ensimmäisellä kierroksella vantaalaiset hävisivät Roostersille.

Kaksi murskatappiota kokenut Wolverines otti ensimmäisen voittonsa sunnuntaina Kouvolassa. Wolverines johti ottelua puoliajalla 20-0, mutta Indians nousi peliin mukaan Kristof Schroederin ja Jeremy Dixonin touchdowneilla. 13-20 -lukemia pidemmälle kotijoukkueen kiri ei riittänyt, ja viimeinen hyökkäysvuoro viitisen minuuttia ennen loppua päättyi lentopotkuun. Wolverines onnistui kuitenkin kuluttamaan kellon loppuun, eikä Indians saanut enää palloa takaisin. Wolverinesin Cedric Johnson heitti kolme touchdownia ja 280 jaardia. Heittojen ykköskohde oli ensimmäisen pelinsä ahmapaidassa pelannut Oscar Vasquez-Dyer.

Helsinkiläisten hyökkäys eteni 370 jaardia, Indiansin 196 jaardia.

Trojans-TAFT Tilastot

Indians-Wolverines Tilastot

 

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Roosters 3 3 0 143 59 84 6
Trojans 2 2 0 55 26 29 4
Crocodiles 1 1 0 79 14 65 2
69ers 1 1 0 35 13 22 2
Wolverines 3 1 2 48 154 -106 2
Indians 2 0 2 26 55 -29 0
TAFT 2 0 2 21 51 -30 0
Butchers 2 0 2 50 85 -35 0