Trojans otti kauden kuudennen voittonsa

8.8.2014


Indians kaatui 64-24

Anders Trojans ratkaisi vierasottelun Kouvolan Indiansia vastaan jo ottelun ensimmäisellä puoliajalla, ja voitti lopulta 64-24 (34-14). Voitto oli turkulaisille kauden kuudes. Indians on yhä nollakerhossa.

Jonathan West pyöritti turkulaisten heittopeliä tehokkaasti ennen kuin siirtyi sivurajalle kahden neljänneksen jälkeen. West heitti hyvällä prosentilla (18/26) neljä touchdownia ja 186 jaardia. Myös Jocques CraWford pelasi vain ensimmäisen puoliajan. Hänen saldokseen jäi 101 jaardia seitsemällä yrityksellä ja yksi touchdown.

Mikael Koho juoksi kaksi touchdownia.

Neljä Trojansin pelaajaa teki ottelussa kiiniottotouchdownin. Heittojen ykköskohde oli kahdeksan koppia napannut Rodney Brown jr. Aappo Saloranta teki kaksi touchdownia. '

Indiansin pelinrakentaja Philipp Garcia teki kelpo ensiesiintymisen Vaahteraliigassa. Hänen 29 heitostaan onnistui 17, jaardeja kertyi 285 ja touchdowneja syntyi kaksi. Hän vastasi myös käytännössä täysin Indiansin juoksuhyökkäyksestä. Joukkueen 19 juoksusta 15 kirjattiin Garcialle. Jaardeja kertyi 28. 

Joseph Benedetti teki kuudella kiinniotolla kaksi touchdownia.

Ottelun tilastot: http://www.sajl-tilastot.net/ind/xlive.htm

 

 
Viikko 8 8.-11.8.2014
08.08. kello 18.30 Kuusankoski
  Indians  -  Trojans24 - 64 (14 - 34)
09.08. kello 16.00 Velodromi
  69ers  -  Roosters  
09.08. kello 16.00 Jouppilanvuori
  Crocodiles  -  Butchers  
 Otteluennakko     
11.08. kello 18.30 Velodromi
 

Wolverines  -  TAFT

 

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Trojans 7 6 1 345 156 189 12
Crocodiles 6 5 1 239 81 158 10
Roosters 6 5 1 271 152 119 10
TAFT 6 3 3 147 144 3 6
Butchers 6 3 3 234 176 58 6
69ers 6 2 4 163 195 -32 4
Wolverines 6 1 5 86 368 -282 2
Indians 7 0 7 102 315 -213 0