Vaahteraliiga pelataan kuudella joukkueella

19.11.2014


Indians ja Wolverines hakevat vauhtia ykkösestä.

Amerikkalaisen jalkapallon SM-sarja Vaahteraliiga pelataan ensi vuonna kuuden joukkueen voimin. Viime kaudella mukana oli kahdeksan joukkuetta, mutta tulevalla kaudella Kouvola Indians ja Helsinki Wolverines hakevat uutta nousua ykkösdivisioonasta. Samalla ykkösdivisioona kasvaa kahdeksan joukkueen sarjaksi.

- Nykyinen kilpailujärjestelmä mahdollistaa Vaahteraliigan pelaamisen 6-8
joukkueella. Keski-Euroopassa ja Suomessa alemmilla sarjatasoilla on saatu paljon hyviä kokemuksia kuuden joukkueen sarjasta, SAJL:n puheenjohtaja Roope Noronen sanoo.

- Nyt kun  muutamalla joukkueella oli takana hieman vaikeampi kausi liigassa ja ykkösen voittanut Vaasa Royals ei ollut vielä valmis nousemaan, tuli hyvä paikka hyödyntää avautunut mahdollisuus kokeilla kuuden joukkueen sarjan toimivuutta myös ylimmällä sarjatasolla. Tiivistämisen kautta ensi kaudella on lupa odottaa aiempaa tiukempia kamppailuita, Noronen toteaa.

Vaahteraliigassa pelaavat ensi kaudella helsinkiläiset Roosters ja 69ers, Vantaan TAFT, turkulainen Anders Trojans, Porvoon Butchers sekä Seinäjoen Crocodiles.

Myös ensi vuonna Vaahteraliigan kierroksen ottelu nähdään suorana lähetyksenä Nelonen Pro -kanavalla sekä Ruutu.fi-palvelussa.

Sarjojen otteluohjelmat julkaistaan tammikuussa.