Janne Lehtinen Wolverinesiin

5.1.2015


Janne Lehtinen.
Janne Lehtinen.

Maajoukkuepelinrakentaja palaa Suomeen neljän yliopistokauden jälkeen.

Maajoukkuepelinrakentaja Janne Lehtinen palaa neljän yliopistokentillä vietetyn kauden jälkeen kotimaahan. Lehtinen on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen ykkösdivisioonassa pelaavan Helsingin Wolverinesin kanssa. Lehtinen on edustanut Suomessa viimeksi juuri Wolverinesia Vaahteraliigassa kaudella 2009.

Sen jälkeen hän siirtyi kahdeksi kaudeksi Kaliforniaan Chabot Collegeen, jonka aloittavana pelinrakentajana hän pelasi kaudella 2011. Hän edusti kanadalaista Simon Fraser Collegea kausilla 2012 ja 2013.

Vaahteraliigassa Lehtinen heitti kaudella 2009 1 437 jaardia, 19 touchdownia ja seitsemän syötönkatkoa.

- Wolverines antoi minulle ainutlaatuisen mahdollisuuden pelata Vaahteraliigassa ennen kuin lähdin meren taakse kamppailemaan NCAA-stipendeistä, Lehtinen sanoo.

Lehtisellä on tilillään kuusi miesten maaottelua, ja hän kuului Suomen joukkueeseen viime kesän EM-kisoissa.

Lehtinen hehkuttaa Wolverinesin uuden päävalmentajan Stephen Stokesin merkitystä.

- Stokes on ollut yksi seuran keulahahmoista ja suuri motivoija jo pelaajana. On todella mielenkiintoista nähdä, mitä hän tulee tekemään tänä vuonna saatuaan vielä suuremman vastuun. Meillä on yhteistä historiaa pelikavereina, joten on ilo ja kunnia lähteä tähän Wolverines-projektiin mukaan. Toivon, että tulen joukkueeseen johtajaksi Stokesin rinnalle ja haluan myös jakaa seuran pelaajille 
sitä tietotaitoa, mitä olen Chabotista ja Simon Fraserista oppinut.