Roosters ja 69ers pelaavat Helsingin herruudesta

28.6.2015


Thomas: Osoitimme viime kauden lopulla kuuluvamme liigaan.

Roosters ja 69ers kohtaavat maanantaina kierroksen toisessa liigaottelussa. Joukkueiden edellinen kohtaaminen viime kauden lopulla oli tiukka, ja päättyi ilman MVP Jaycen Spearsia pelanneen Roostersin 31-25-voittoon. 69ersin päävalmentaja Jason Thomasin mukaan joukkue ei ole hakenut niinkään motivaatiota tuosta ottelusta, mutta viime kauden loppupuolen parantuneet otteet ovat olleet merkittävässä roolissa myös nyt.

- Olemme rakentaneet niiden pelien varaan. Osoitimme silloin, että kuulumme Vaahteraliigaan, ja sen näkee nyt pelaajistamme, Thomas kehuu joukkueen kohentunutta itseluottamusta.

69ers avasi kautensa 27-3-voitolla TAFTista. Thomas löytää kuitenkin avausottelusta paljon parannettavaa.

- Hyökkäyksen pitää pelata tasaisemmin, lisäksi heittojen onnistumisprosenttia (13/25) pitää parantaa. Puolustuksessa meidän pitää päästä kentältä pois nopeammin, TAFTia vastaan annoimme heidän hyökkäysvuorojensa venyä liian pitkiksi.

TAFTia vastaan pelinrakentaja Cedric Johnson heitti neljä touchdownia, joista kolme viime kauden suosikkikohteelleen Wolverinesista, Sebastian Sagnelle.

- Meillä on Cedricin kanssa loistava työsuhde. Olemme pelillisissä asioissa samalla sivulla. Sagnen ja RJ Longin myötä meillä on vaarallisia aseita, joilla voimme venyttää kenttää sekä sivuttain että pystysuunnassa, Thomas sanoo viime kauden kiinniottotilaston kärkikaksikosta.

69ers luotti jenkkivalinnoissaan tuttuihin nimiin, kun pitkään Suomessa viihtyneen Johnsonin hankinnan lisäksi seura solmi jatkosopimukset Longin sekä Robert Bellin kanssa.

- Se on ollut iso asia. He tuntevat seuran, liigan, maan ja minut.

Myös kolme säkkiä TAFT-ottelussa saalistanut Malik Mustapha on jo viime kaudelta tuttu mies.

- Hän on ollut huippumotivoitunut, Thomas kehuu.

69ersin ulkomaalaispelaajat saavat kehuja myös Roostersin päävalmentaja Juha Hakalalta.

- 69ers on rakennettu hyvin importtien ympärille. Heidän valmennuksellaan on paljon työkaluja, kun ulkomaalaiset pystyvät tekemään isoja pelejä ja lisäksi joukkueessa on junnusarjoissa menestyneitä kotimaisia pelaajia.

- Joukkueemme rakentuu pikku hiljaa. Meillä on uusia pelaajia uusilla paikoilla, Hakala sanoo omasta joukkueestaan. Roosters hävisi kaksi viikkoa sitten Trojansille 21-57, mutta Hakalan mukaan suuria muutoksia ei ole tehty.

- Enemmän ne ovat execution-tason juttuja. Esim. Ville Palikainen oli Trojansia vastaan usein auki, mutta emme saaneet palloa hänelle.

69ersilla on edessä tiukka viikko, sillä joukkue pelaa seuraavan kerran jo torstaina tv-pelissä Trojansia vastaan. Thomasin mukaan se ei vaikuta esim. maanantain ottelun peluutukseen, eli pelaajia ei kierrätetä normaalia enempää.

- Ajatukset ovat vain ja ainoastaan Roosters-ottelun voittamisessa.

 

Ottelun livetilastot: http://www.sajl-tilastot.net/roo/xlive.htm

69ersin otteluennakko

Roostersin Juha Hakalan videohaastattelu

 

Viikko 1 11-15.6.
11.06. kello 18.30 Nordic Nutrients areena
  Crocodiles  -  Butchers28 - 7 (21 - 7) Tilastot
14.06. kello 18.00 Velodromi
  Roosters  -  Trojans21 - 57 (0 - 29) Tilastot
15.06. kello 18.30 MUP stadion
  TAFT  -  69ers3 - 27 (3 - 7) Tilastot
 
Viikko 2 25-29.6.
25.06. kello 18.30 MUP Stadion
  TAFT  -  Butchers21 - 40 (0 - 28) Tilastot
29.06. kello 18.30 Velodromi
  Roosters  -  69ers

 

 

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Trojans 1 1 0 57 21 36 2
69ers 1 1 0 27 3 24 2
Crocodiles 2 1 1 57 45 12 2
Butchers 2 1 1 47 49 -2 2
Roosters 2 1 1 59 86 -27 2
TAFT 2 0 2 24 67 -43 0