Crocodiles varmisti runkosarjan voiton

15.8.2015


Anders Trojans kaatui 31-27.

Seinäjoen Crocodiles varmisti Vaahteraliigan runkosarjan voiton kaatamalla Anders Trojansin 31-27 (10-13). Edellisen kerran Crocodiles vei runkosarjan nimiinsä kaudella 2011. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi Trojansin kahden pisteen kotivoittoon.

Joukkueiden edellisen kohtaamisen tavoin voitosta väännettiin tiukasti. Voittotouchdown syntyi vajaat kaksi minuuttia ennen ottelun loppua, kun Spencer Cutlan nosti kotijoukkueen johtoon 63 jaardin kiinniotolla. Sitä ennen Aappo Saloranta oli vienyt turkulaiset johtoon.

Trojansin puolustus sai Crocodilesin hyökkäyksen pidettyä hyvin kurissa ensimmäisen puoliajan ajan, ja tauolla Justin Sottilarella oli kasassa vain runsaat 50 heittojaardia. Lopulta hänen saldonsa oli kuitenkin 214 jaardia, kaksi touchdownia ja kaksi syötönkatkoa.

Trojansin Rickey Stevens juoksi 123 jaardia ja teki kolme touchdownia.

Ensimmäisen pelinsä pelannut Trojansin Marcus Bratton nappasi kaksi syötönkatkoa.

Crocodilesin puolustuksen linjamies Lane Stuht teki 30 jaardin touchdownin blokatusta lentopotkusta.

Ottelun tilastot

Viikko 9 13-17.8.
13.08. kello 18.30 Keskuskenttä
  Butchers  -  TAFT42 - 20 (28 - 0) Tilastot
15.08. kello 17.00 Nordic Nutrients areena
  Crocodiles  -  Trojans31 - 27 (10 - 13)
15.08. kello 17.00 Velodromi
  69ers  -  Roosters19 - 40 (13 - 20)
 
Viikko 10 20-24.8.
05.06. kello 18.00 Velodromi
  Roosters  -  Crocodiles38 - 29 (24 - 22) Tilastot
20.08. kello 18.30 MUP Stadion
  TAFT  -  Trojans  
23.08. kello 15.00 Brahen kenttä
  69ers  -  Butchers  

 

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Crocodiles 9 7 2 298 128 170 14
Roosters 9 6 3 297 227 70 12
Trojans 8 5 3 283 172 111 10
Butchers 8 4 4 187 206 -19 8
69ers 8 3 5 176 239 -63 6
TAFT 8 0 8 74 343 -269 0