Puolustusvoimien Urheilukoulu

28.8.2015


Miikka Kokonen
Miikka Kokonen
Jere Lahti
Jere Lahti

Samuli Vehkomäki
Samuli Vehkomäki

Urheilukoulun 2015 lajiryhmässä aloittaa lokakuussa Santahaminassa asevelvollisuutensa neljä jenkkifutaria.

Ryhmä aloittaa palveluksensa uusien Urheilukoulun palvelukseenastumisaikojen mukaisesti lokakuun 12. päivä 2015. 

Uusina lajeina ryhmässä ovat kilpatanssi ja polkupyöräsuunnistus.

 

Urheilukoulussa jokainen urheilija käy vähintään aliupseerikoulun.Koulutusohjelma on joustava, pienryhmäpainotteinen ja urheilun näkökohdat huomioon ottava. Palvelusajasta puolet on varattu harjoittelu- ja kilpailutoimintaan. Urheiluja voi harjoitella pääosin oman ohjelman mukaan.

Palveluksen alussa ja lopussa koulutus on sotilaspainotteista, valmennusaika lisääntyy kilpailukautta kohti. Harjoitteluun on varattu keskimäärin 2-4 tuntia päivittäin ja 17-23 tuntia viikoittain.
Useimmat illat ja viikonloput voi käyttää harjoitteluun ja palautumiseen.

 

URHEILUKOULU IV/15 SAAPUMISERÄN URHEILIJAT

Amerikkalainen jalkapallo (4)

 

LB Kokkonen Miikka, Helsinki Roosters

OL Lahti Jere, Helsinki Roosters

DL Vuoksenturja Jesse, Porvoo Butchers

DL Vehkomäki Samuli, Helsinki Roosters

 

Amerikkalaisen jalkapallon lajiryhmän urheilijat valittiin Urheilukoulun kouluttajien toimesta urheilijahaastattelun, psykologisten ja fyysisten testien sekä lajiliiton pisteytyksen jälkeen.  Valitut urheilijat ovat nuorten maajoukkueiden vakiokalustoa. Jere Lahdella on myös kokemusta miesten maajoukkueesta.


Urheilukoulu SAJL:n sivuilla