Saints hakee liigapaikkaa

24.9.2015


Teemu Majander.
Teemu Majander.

Ykkösdivisioonan voittaja tähtää korkeimmalle sarjaportaalle.

Ykkösdivisioonan viime kaudella voittanut Tampere Saints on päättänyt hakea ensi kaudelle paikkaa Vaahteraliigaan. Tamperelaiset tekivät päätöksensä hallituksen, valmennuksen ja pelaajien yhteispalaverissa.

- Liigapaikka tuo joukkueelle haasteen uudesta sarjatasosta. Pelinopeus kasvaa ja vastustajat ovat rutinoituneita pelaamassaan sarjassa. Kulunut kausi tavallaan kasvatti meitä tulevaan: kärkijoukkueiden väliset ottelut olivat tiukkoja ja niissä pelaaminen vaati taitojen venyttämistä ylärajoille. Nyt meidän on tuotava se mentaliteetti koko kaudelle.
Liiga tuo lisää haasteita seuralle myös organisaationa. Maan korkein sarjataso tuo mukanaan lisävaatimuksia toiminnalle muun muassa tv-otteluiden myötä, päävalmentaja Teemu Majander sanoo.

- Juniorityön laajentaminen tuo lajille tunnettuutta kaupungissa ja vuosien mittaan myös pelaajia edustusjoukkueelle. Unohtaa ei myöskään saa naisten joukkuetta. Kansainvälinen menestys osoittaa että Suomessa on korkeatasoista naisten jenkkifutista, ja siinä mukana oleminen on osa kokonaisvaltaista jenkkifutisseurana toimimista.

Suuri osa ykkösdivisioonan voittajajoukkueen pelaajista on jatkamassa Saintsissa. Ulkomaalaispelaajista italialaislinjamies Andrea Pasquali jatkaa myös joukkueessa.

Tampereella on pelattu Vaahteraliigaa viimeksi vuonna 2010. Ennen Saintsia Tampereella on pelattu liigaa myös Rocksin, Ilveksen ja Patriotsin nimellä.