Joni Kähönen Oulusta Jyväskylään

20.11.2015


Joni Kähönen.
Joni Kähönen.

Kalle Lahtinen ja Vili Lehtonen jatkavat Jaguaareissa.

Keskushyökkääjä Joni Kähönen siirtyy Northern Lightsista Jyväskylän Jaguaarien riveihin. Nuorten maajoukkuepelaaja eteni viime kaudella viidessä pelaamassaan ykkösdivisioonaottelussa 473 jaardia ja teki kuusi touchdownia.

Ensi keväänä ylioppilaiskirjoitusten jälkeen jyväskyläläisjoukkueeseen liittyvä Kähönen on pelannut myös lukiojenkkifutista Floridassa. Crescent City Raidersissa hän pelasi blokkaavammassa roolissa sekä puolustuksen endinä, mutta pääsi myös maalien makuun.

- Jenkkifutiksen emämaassa pelaaminen oli kyllä tosi mahtava kokemus. Se oli Suomeen verrattuna kaikin puolin paljon raskaampaa ja ammattimaisempaa. Pelit olisi voinut mennä paremminkin, joten en ole täysin tyytyväinen, mutta toisaalta onnistumisen tunteet olivat myös kaksinkertaiset, Kähönen kertoo.

Kähösen lisäksi Jaguaarien viime kauden runkoon kuuluneet Kalle Lahtinen ja Vili Lehtonen ovat tehneet sopimuksen kaudesta 2016.

- Syksyyn täytyy olla tyytyväinen. Harjoituksissa on käynyt sopimuspelaajien lisäksi muutama potentiaalinen tulokas. Osalla heistä taitaa olla jotakin aiempiakin meriittejäkin taskussa. Niin kauan kuin heidän tilanteensa riippuu Saturnuksen ja Venuksen kohdistumisesta oikeaan asentoon Alpha Centaurin suhteen, emme laske heidän varaansa mitään, vaan jatkamme joukkueen kokoamista niin kuin heitä ei olisikaan, seuran puheenjohtaja Mikko Punkari naureskelee.


Jaguaarien sopimustilanne:

Craig Maynard QB
Teemu Hautakangas QB/WR

Joni Kähönen RB
Joonas Mäkinen RB

Ville Rajalainen LB
Juuso Kivimurto LB
Heikki Lukkarinen LB
Iiro Piippo LB
Joni Pyöriä LB

Kalle Lahtinen DL
Heikki Pesonen DL
Jarno Mäkinen DL
Henry Lehtonen DL

AJ McCrea DB / RB
Niko Juntunen DB
Simo Ahtiainen DB
Kristian Luukkonen DB
Tommi Tyrväinen DB/WR
Ville Karhinen DB/WR

Aleksi Nummelin WR/DL