Tampere Saintsille kokenut puolustuksen koordinaattori

14.3.2016


Kari Titola on toiminut Vaahteraliigassa päävalmentajana sekä hyökkäyksen ja puolustuksen koordinaattorina. Kuva: FSC Media / Riku Flink
Kari Titola on toiminut Vaahteraliigassa päävalmentajana sekä hyökkäyksen ja puolustuksen koordinaattorina. Kuva: FSC Media / Riku Flink

Kari Titola palaa reilun vuoden tauon jälkeen Vaahteraliiga-sivurajalle

Kuuden vuoden tauon jälkeen Vaahteraliigaan palaava Tampere Saints on tehnyt tulevaa kautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen jenkkifutisvaikuttajan Kari Titolan kanssa. Vuodesta 1988 lajin parissa ollut Titola ottaa vastuulleen sarjanousijan puolustuksen koordinoinnin.

– Positiivisin mielin lähdetään uuteen hommaan, Titola kertoo. – Nousijajoukkueet ovat yleensä aina intoa täynnä.

Saints ja Titola solmivat sopimuksen perjantaina eikä tuore koordinaattori ole vielä ehtinyt puolustajiaan harjoituksissa näkemään. Suurinta osaa pelaajista Titola on kuitenkin havainnoinut jo kaudella 2015.

– Seurasimme maajoukkuevalmentajien kanssa tiiviisti I-divisioonaa jo vuosi sitten – sekä pelejä että videoita. Muun muassa I-divisioonan loppuottelussa olimme paikalla, Titola kertoo.

 

Jenkkifutista jo vuodesta 1988

Omalla peliurallaan Titola pelasi kymmenen vuoden aikana niin laitahyökkääjänä kuin puolustuksen takakentällä. Seinäjoki Crocodilesista alkanut peliura huipentui kahteen Suomen mestaruuteen Helsinki Roostersin paidassa 1990-luvun lopulla.

Valmentajana Titola aloitti kaudella 1999 ja on sen jälkeen toiminut 14 vuotta erilaisissa valmennus- ja koordinointitehtävissä. Roostersin puolustuksen koordinaattorina Titola voitti Suomen mestaruuden vuonna 2004 ja toimi muutaman vuoden päästä myös helsinkiläisten päävalmentajana Vaahteraliigassa. Maajoukkueen puolustuksen koordinaattorina Titola toimi Hannu Koivusalon päävalmentajakaudella 2006–2008. Puolustuksen apuvalmentajana Titola on toiminut useaan otteeseen tuonkin jälkeen - muun EM-kisoissa 2014, jolloin Suomi sijoittui neljänneksi.

Edellisen kerran Kari Titola toimi Vaahteraliigassa kesällä 2014, jolloin hän vastasi Turku Trojansin hyökkäyksen pelien kutsumisesta. Trojans eteni tuolloin loppuotteluun, jossa kuitenkin Roosters oli parempi.

 

Katso myös:

Saintsin uutinen Titola nimityksestä

Veikka Lehtonen palaa takaisin Tampereelle

 

Kuvan lähde:

FSC Media