II-divisioona juhannustauolle sarjanousijoiden komennossa

21.6.2016


Jabari Harris liittyy ECG:n valmennustiimiin

II-divisioonan runkosarja on pelattu lähestulkoon puoliväliin, kun sarja siirtyy juhannustauolle. Sarjan kärjessä on ilman tappioita jatkaa Pori Bears, joka kävi viikonloppuna hakemassa niukan voiton Mikkeli Bouncersilta. Toinen sarjanousija Nokia Ghosthunters puolestaan on hävinnyt sarjassa ainoastaan porilaisille ja on sarjataulukossa toisena. Viikonloppuna helsinkiläinen East City Giants oli aiheuttaa Ghosthuntersille kauden ensimmäisen kotitappion, mutta toisella puoliajalla nokialaiset nousivat kolmen pisteen voittoon.

 

Nokia Ghosthunters – Helsinki East City Giants 19–16 (7–16)

Alkukaudesta viimeistelynsä kanssa tuskaillut helsinkiläisjoukkue pelasi pisteiden valossa kauden parhaimman ensimmäisen puoliaikansa. ECG:n valmennusryhmä vahvistui tovi sitten Puolasta Suomeen palanneella Jabari Harrisilla, ja pelinrakentajana myös Vaahteraliigassa kaksi kautta pelannut Harris on ottanut vastuulleen erityisesti ECG:n pelinrakentaja Niko Bredbackan ja heittopelin kehittämisen. Tuloksia oli huomattavissa, sillä Bredbacka heitti ensimmäisellä puoliajalla kaikki ECG:n pisteet. Sekä Janne Helenius että Oskari Hyvärinen tekivät sekä touchdownin että kahden pisteen arvoisen lisäpisteen.

Ghosthunters joutui lähtemään otteluun ilman loistavan alkukauden pelannutta safetya Ronny Lehmussaarta. Vastaavasti kokenut Janne Moisio liittyi joukkueeseen mukaan ja pääsikin varsin pian puolustuksen pelikirjan kanssa sinuiksi.

Ensimmäisellä puoliajalla nokialaiset olivat sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa Giantsia jäljessä.

– Tauolla yksinkertaistettiin peliä eikä päästetty yhtään pistettä sen jälkeen, Ghosthuntersin puolustuksen koordinaattori Kari Uusitalo kertoi ottelun jälkeen. – Toisella puoliajalla hyökkäys teki tarvittavat pisteet.

Yksi nokialaisten hyökkäysten ratkaisuista löytyi jälleen pelinrakentaja Thomas Saleniuksen ja Joni Riihelän yhteistyöstä. ECG ei toisella puoliajalla löytänyt Riihelälle peittäjää ja Ghosthunters siirtyi kahden touchdownin myötä johtoon. Lisäpisteet ECG kuitenkin blokkasi, ja ottelun lopussa helsinkiläiset rakensivat vielä toimivan hyökkäysvuoron ja pääsivät pallon kanssa 20 jaardin päähän maalialueesta. Tuolloin aika kuitenkin loppui kesken ja Ghosthunters otti kauden kolmannen voittonsa.

Katso myös:

Kari Uusitalon haastattelu

ECG-otteluraportti

Jabari Harrisin haastattelu

 

Mikkeli Bouncers – Pori Bears 20–27 (13–14)

Mikkelissä sarjakärki Bears joutui ottelun alussa tukalaan tilanteeseen, kun vahvasti pelannut Bouncers rynnisti ensimmäisellä neljänneksellä 13–0 -johtoon. Toinen neljännes kääntyi puolestaan porilaisille lukemin 0–14. Pelinrakentaja Nicolas Sandhu sukelsi pitkän, juoksupainotteisen hyökkäysvuoron päätteeksi kavennuksen. Bears rakensi ensimmäisellä puoliajalla hyökkäystään vahvasti keskushyökkääjiensä Juhani Kaskiston ja Samu Sjövallin kautta. Porilaisten johtolukemat syntyivät kuitenkin heittopelistä. Kun vielä Otto Valin sijoitti pelivälineen haarukkaan, oli tilanne tauolla 13–14.

Kolmannella neljänneksellä Bears hallitsi ottelutapahtumia ja sai onnistumisia entistä enemmän myös heittopelissään. Muun muassa laitahyökkääjä Ville Vene otti muutamia tärkeitä kiinniottoja, vaikka Bouncersin Erkka Korhonen ja muu takakenttä ahnaasti olikin tilanteissa taklaamassa. Onnistuneella heittopelillä ja epäonnistuneella lisäpistepotkulla Bears siirtyi 13–20 -johtoon kolmannen neljänneksen aikana ja näissä lukemissa siirryttiin myös viimeiselle 12-minuuttiselle.

Sandhun heittopeli oli myrkkyä mikkeliläisille myös päätösneljänneksen alussa, jolloin Bears siirtyi heittopelillä 13–27 -johtoon. Bouncers kävi viimeisen neljänneksen aikana kahdesti Bears-maalin tuntumassa, mutta vain jälkimmäisellä kerralla kotijoukkue onnistui. Ilkka Jämsän touchdownin ja Olli Karhun lisäpisteen myötä ottelu oli loppulukemissa 20–27.

 

II-divisoona jatkuu juhannusvapaan jälkeen heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Tuolloin ECG pelaa kotikentällään Bouncersia vastaan ottelussa, joka on molempien pudotuspelihaaveiden kannalta tärkeä. Nokialla puolestaan kohtaavat Ghosthunters ja Bears. Mikäli Bears voittaa myös Nokialla, ottavat porilaiset vahvan otteen koko runkosarjan voitosta.

 

Sarjataulukko:

Joukkue  Ottelut  Voitot  Häviöt  Tehdyt  Päästetyt  Maalisuhde  Pisteet
Bears44011556598
Ghosthunters4318877116
Bouncers3124769-222
Sun City4135982-232
East City Giants3032449-250