Jyväskylän Jaguaarit palaa U19-sarjaan

19.9.2016


Päävalmentaja Vesa Peltola johtaa nimekästä valmennustiimiä

Jyväskylässä on ollut U19-sarjan joukkue edellisen kerran vuonna 2014. Nyt Jaguaareissa on kääritty hihat päätetty lähteä huolellisesti valmistautuneina 19-vuotiaiden kauteen 2017.

Päävalmentajan vastuun joukkueessa ottaa Vesa Peltola, vuodesta 1990 asti lajissa mukana ollut konkari, jonka johdolla Jaguaarit oli yksi 2000-luvun alun menestyneimmistä junioriseuroista. Peltolalla on lisäksi valmennuskokemusta niin miesten kuin nuorten maajoukkueiden erikoisjoukkuevalmennuksesta sekä Jaguaarien miesten ja naisten joukkueen valmennuksesta.

– Tein tänä kesänä paluun sivurajalle, kun poikani alkoi pelata U11-ikäisissä, Peltola kertoo Jaguaarien tiedotteessa. – ”Pienehkön” tauon jälkeen valmennus maistui taas hyvältä. Uskalsin lupautua U19-joukkueen päävalmentajaksi, koska seuralla oli tarjota toiminnan tueksi nuorisotoiminnan johtaja ja joukkueenjohtaja, eikä ole pelkoa, että joutuu yksin hoitamaan kaiken alusta loppuun asti.

Peltolan edellisen valmennusjakson aikana tehokkaasti toiminut toisen asteen koulusarja tulee käynnistymään uudelleen vielä syksyn aikana, ja sarjasta uskotaankin löytyvän runsaasti uusia pelaajia Jaguaarien joukkueeseen.

Peltolan valmennustiimi sisältää runsaan kattauksen keskisuomalaista jenkkifutistietämystä. Päävalmentaja itse koordinoi hyökkäystä, ja puolustuksen koordinaattorina toimii Benjamin Jensen, joka on hänkin toiminut Jaguaarien Vaahteraliiga-joukkueen päävalmentajana ja toiminut lisäksi nuorten maajoukkueissa. Toisena puolustuksen koordinaattorina toimii Tommi Korteikko, jolla puolestaan on valmennustilillään muun muassa kaksi Suomen mestaruutta naisten SM-sarjasta. Nuorten sarjoista 11 SM-mitalia kerännyt Mikko Hänninen vastaa erikoisjoukkuevalmennuksesta.

Lisäksi Peltola on kiinnittänyt tiimiinsä pelipaikkavalmentajiksi Akumatti Leskisen, Reo Landenin, Jarno Ojansivun, Mikael Paloniemen, Ville Wacklinin, Perttu Ahilan, Jari Marttisen, Joonas Raatikaisen sekä Timo Kosusen.

Kaudella 2016 Jaguaareilla oli juniorijoukkueet U17-, U15-, U13- ja U11 -ikäluokissa.