Kuopio Steelersin joukkueenjohto uudistuu

26.9.2016 klo 08:00


Jussi Friman siirtyy Steelersin puolustuksen koordinaattorin paikalta joukkueen general manageriksi.
Jussi Friman siirtyy Steelersin puolustuksen koordinaattorin paikalta joukkueen general manageriksi.

Pekka Utriainen jatkaa päävalmentajana, Jussi Frimanista general manager

Pekka Utriainen jatkaa Kuopio Steelersin edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2017.

– Viimeiset kaksi kesää joukkueen luotsina toiminut Utriainen jatkaa hyvää työtään kuopiolaisen jenkkifutiksen eteen keskittyen jatkossa pelkästään päävalmentajan pestiin, Steelersin tiedotteessa kerrotaan. – Hän on tehnyt erinomaista työtä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin Steelersin toiminnan edistämiseksi. Pelillisesti Pekan ydinosaaminen on hyökkäyksen puolella ja viime kesän otteluissa Utriaisen toimenkuvaan kuuluikin pelien kutsuminen sivurajalta. Tieto miehen jatkamisesta Steelersin peräsimessä oli hieno uutinen koko seuralle ja luo jatkuvuutta. Utriainen on omalla henkilökohtaisella panoksellaan ollut mukana luomassa orastavaa jefubuumia Kuopioon.

Pitkän linjan kuopiolainen jenkkifutistoimtjaJussi Friman tulee toimimaan jatkossa Steelersin edustusjoukkueen general managerina. Päättyneellä kaudella Friman toimi Steelersissä puolustuksen koordinaattorina, mutta kahden vuosikymmen aikana nähty kuopiossa useissa eri rooleissa.

– General managerin tehtäviin kuuluvat muun muassa pelaajasopimusten teko, yhteistyökumppaneiden kanssa neuvottelu ja taustaorganisaation kehittäminen, kertoo Steelersin tiedote. – General manager huolehtii siitä, että valmentajat ja pelaajat voivat keskittyä pelkästään amerikkalaiseen jalkapalloon. Tarkoituksena on tehdä Steelersissä pelaaminen mahdollisimman helpoksi, yksinkertaiseksi ja miellyttäväksi pelaajille.

”Kun kulunut kausi saatiin päätökseen ja pikkuhiljaa ajatuksia käännettyä eteenpäin, aloimme suunnittelemaan kautta 2017. Lähtötilanne ”staffin” osalta vaikutti erittäin hyvältä, koska lähes kaikki valmentajat olivat sitoutuneita jatkamaan. Siinä nimilistoja ja tehtäviä selaillessa kävi selväksi, että tässä olisi mahdollisuus minun astua sivuun valmennusvastuusta ja keskittyä isommin koko seuran ja varsinkin edustusjoukkueen kehittämiseen. Ideoita ja ajatuksia Steelersistä on pyörinyt päässä todella paljon ja tuntui että nyt olisi se hetki, kun pitäisi ottaa isompi vastuu asioista. Steelers on ollut minulle aina tärkeä. Olin vuonna 1991 perustamassa tätä seuraa, jossa on vuosien saatossa tullut toimittua monissa eri tehtävissä: valmentajasta, pelaajaan sekä puheenjohtajasta joukkueenjohtajaan. Nyt aika oli otollinen tälle ratkaisulle, koska kaikki muutkin palikat olivat kohdallaan. Lähtötilanne on loistava!”

– Viime kauden aikana edustusjoukkueen pelaajat tulivat tutuiksi ja kunnollinen tekemisen meininki tuli seuraan, Friman toteaa. – Osittain tällä ratkaisulla saatiin myös tulevalta päävalmentajalta pois niitä hallinnollisia asioita, jotka veivät välillä liikaakin aikaa itse valmentamisesta. Steelers näyttää nyt hyvältä ja kauden 2017 tavoitteet asetetaan korkealle!

Utriaisen jatkosopimuksesta uusi GM on enemmän kuin tyytyväinen:

– Pekka on selkeästi yksi tärkeimmistä palasista mitä tulee Steelersin ”uuteen” nousuun ja pelaajien kehittymiseen. Hänen tinkimätön tyylinsä hoitaa asioita, vaatia parempaa ja saada porukka syttymään on jotain mitä todella suuresti arvostan. Olen erittäin tyytyväinen, että saimme Pekan kanssa sovittua jatkosta.

Steelers nousi I-divisioonaan kaudeksi 2016 ja sijoittui viiden joukkueen sarjassa kolmanneksi edetän välieriin asti. Kaudella 2017 Steelers jatkaa I-divisioonassa.

Lähde: Steelers tiedote