Suomen nuoret leijonat kaatuivat virheisiin PM-kisojen finaalissa

22.10.2018


Ruotsille kultaa, Suomelle hopeaa ja Norjalle pronssia

Suomi joutui tyytymään hopeisiin mitaleihin sunnuntaina päättyneissä U19 PM-kisoissa. Ruotsi voitti PM-finaalin Kristianstadissa lukemin 27-12 (21-6). Suomi sortui isoihin virheisiin joista Ruotsi teki kaksi maalia.

Pelin ensimmäisellä draivilla Ruotsi siirtyi pelin parhaaksi valitun Jonathan Gustafssonin maalilla 6-0 johtoon ajassa 3.37. Gustafsson eteni ottelussa 145 jaardia 8,1 jaardin keskiarvolla tehden kaksi TD:tä. Maalin jälkeinen lisäpiste onnistui. 

Toisen neljänneksen aluksi Suomella oli mahtava paikka tasoittaa peli. Iiro Pekkarinen otti syötönkatkon ja palautti palloa aina Ruotsin 10 jaardin viivalle. Suomen maalintekoyritys kuitenkin kilpistyi Ruotsin vahvasti pelanneeseen puolustukseen. Neljäs yritys päätettiin pelata Ruotsin kolmen jaardin viivalta, mutta Jere Bymanin heitto epäonnistui. Kaksi downia myöhemmin Ruotsin Jonathan Gustafsson juoksi 9 jaardin viivalta koko kentän läpi viimeistellen toisen touch downinsa. Lisäpisteellä Ruotsi siirtyi 14-0 johtoon.

Seuraavalla Suomen draivilla ottelu jatkui yhtä masentavasti Suomen kannalta. Suomi oli edennyt Jere Bymanin Sampo Viinamäelle suuntautuneen heiton turvin 20 jaardia sekä Sebastian Lugoran juoksuilla jo Ruotsin 29 jaardin viivalle kun Ruotsin takamies nappasi Bymanin heiton ja juoksi 74 jaardia Suomen maaliin. Onnistuneen lisäpisteen jälkeen Ruotsi siirtyi jo 21-0 johtoasemaan.

Suomi pääsi vielä kertaalleen yrittämään maalintekoa ennen puoliaikaa ja tällä kertaa Jere Byman pystyi kääntämään vaikeudet juosten maalialueelle. Lisäpisteen epäonnistuttua Ruotsi siirtyi tauolle 21-6 tilanteessa.

Puoliajan jälkeen Suomi onnistui toistamiseen täysipainoiseen hyökkäysdraiviin. Kaapo Peurakummun kopilla ja Deniz Unalin juoksuilla Suomi eteni jo Ruotsin 26 jaardin viivalle josta Jere Byman juoksi toisen TD:nsä. Suomi epäonnistui jälleen tuplalisäpisteen heittoyrityksessään ja tilanteeksi jäi 21-12, eli Suomi oli edelleen kahden pistesuorituksen päässä.

Viimeisen neljänneksen aluksi Ruotsi blokkasi toistamiseen Suomen puntin palauttamalla pallon Suomen maaliin Ruotsin erikoisjoukkueissa pelanneen Victor Blombäckin toimesta. Viidentoista pisteen johtoasemassa tilanteen ollessa 27-15, Ruotsi päätti pelata tuplalisäpisteen, mutta yritys ei lisännyt Ruotsin karkumatkaa. 

Seuraava Suomen hyökkäysvuoro ei tuottanut tulosta ja pallo siirtyi Ruotsille. Takamies Arttu Pajarinen sijoittui oikeaan paikkaan Ruotsin pelinrakentajan heiton tielle katkaisten heiton ja palauttaen pallon Ruotsin kenttäpuoliskolle. Suomen hyökkäys ei kuitenkaan onnistunut liikuttaa palloa tai lisäämään pisteitä seuraavillakaan hyökkäysvuoroilla. Lopputulokseksi jäi Ruotsin 27-12 voitto.

Suomen pisteistä ottelussa vastasi Jere Byman 12 pisteellä. Ottelun Suomen MVP:ksi valittiin ansaitusti takamiehenä ja potkunpalauttajana toiminut Arttu Pajarinen. Ottelun näkyvimpiä pelaajia oli jälleen molemmissa linjoissa uurastanut turnauksen parhaimmistoon kuulunut Edward Vesterinen.

Ottelu ratkesi tällä kertaa Suomen virheisiin. Kaksi sen punttia blokattiin, joista toisesta Ruotsi palautti pallon maaliin. Tämän lisäksi Ruotsi teki yhden TD:n syötönkatkosta sekä RB Gustafssonin 91 jaardin läpijuoksu joka oli täynnä Suomen ohitaklauksia.

Päävalmentaja Tero Virtanen: ”Aloitettiin todella hermostuneesti. Meille tuli ensimmäisellä puoliajalla kolme isoa virhettä, jotka kostautuivat 21 pisteen johdoksi Ruotsille. Tällä tasolla tällaisessa tilanteessa ei ole varaa haparoida perusasioissa. Olimme myös valitettavasti turnauksessa eniten rangaistuksia kerännyt joukkue. Tämä oli kohtuullisen hyvä startti kahden vuoden projektille, jonka pääetappi on ensi vuoden EM-kisoissa. Voitto Tanskasta kuitenkin palautti meidät voittokantaan. Joukkueen ja varsinkin pelaajien välinen henki on todella hyvä ja luo hyvää pohjaa tulevaisuudelle.”

Joukkueen manageri Toni Vahla: ”Totta kai harmittaa etenkin kun meillä oli todellinen mahdollisuus mestaruuteen. Olen kuitenkin erittäin iloinen ja ylpeä joukkueestamme joka hitsautui syksyn kolmella leirillä ja PM-kisamatkalla yhteen. Henki oli joukkueessa todella hyvä ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Monet pelaajista ovat edustaneet leijonapaitaa jo usean vuoden ajan U15 ja U17-maajoukkueissa, joten se mitä näissä karkeloissa tapahtuu ei tullut yllätyksenä. Pelasimme nuorella joukkueella ja tietoisesti jättäen 1999-syntyneet kotiin, joita Ruotsilla oli kolmasosa joukkueesta. Tähtäin on EM-kisoissa 2019 ja siitä syystä on tärkeää, että voimme mennä kaksi vuotta samalla rungolla. Ruotsi on hallitseva Euroopan mestari ja tältä kesältä MM-kisojen nelonen, joten tässä esityksessä ei ole mitään hävettävää. Viime vuoden EM-pettymyksestä mentiin eteenpäin. Mielestäni pelasimme tasapäisen ottelun Ruotsia vastaan, mutta tällä kertaa virheet ja Ruotsin isot pelit kostautuivat. Kaikki kunnia heille hyvin toteutetusta pelisuunnitelmasta, joka nojasi heidän vahvuuksiinsa Jonathan Gustafssonin juoksupeli edellä.”

Nuorten maajoukkue kokoontuu seuraavan kerran ensi maaliskuussa Pajulahteen avoimelle 2000-2002-syntyneiden harjoitusleirille, joka starttaa EM-vuoden 2019.

 

Ottelun tilastot: http://amerikanskfotboll.com/wp-content/uploads/2018/10/NJCSEFI.htm.