Dopingepäily

9.2.2019

Curtis Slateria epäillään dopingrikkomuksesta

Curtis Slater (USA) on antanut viime kaudella dopingnäytteen, jonka perusteella häntä epäillään dopingrikkomuksesta. Amerikkalaisen jalkapallon liiton kilpailusääntöjen mukaan, mahdollisella dopingrikkomuksella ei ole vaikutusta kauden ottelutuloksiin.

Urheilijan A-näytteestä löytyi metyyliheksamiinia, joka pelaajan mukaan on tullut ravintolisästä, jonka käytön hän on ilmoittanut testin yhteydessä. Slater on pyytänyt itselleen väliaikaista kilpailukieltoa asian selvityksen ajaksi. Kaudella 2018 Slater edusti Helsinki Roostersia. Roosters purki pelaajasopimuksen välittömästi kuultuaan epäillystä dopingrikkomuksesta.

Roostersin puheenjohtaja Jenni Hakala tuomitsee dopingin käytön: “Roosters ei hyväksy dopingiin liittyviä toimia seurassaan. Pelaajamme ovat hyvin tietoisia pelaajasopimustensa sitoumuksista sekä niiden välittömistä vaikutuksista dopingrikkomuksissa. Tilanne on äärimmäisen valitettava ja vaikutukset ovat koko seuran tasolla ikäviä.”, Hakala sanoo.

Liitto, seura ja pelaaja ovat sopineet yhdessä asian julkaisemisesta. Asiaa ei tulla kommentoimaan enempää ennen lopullista päätöstä.