Pajulahti-Averett University (Virginia USA)

Uutisia

Suomalaisia opiskelijoita arvostetaan Averettissa

4.2.2020
Yliopiston varajohtaja Buddy Rawleyn – Arvostamme kansainvälisten opiskelijoiden joukossa erityisesti suomalaisia nuoria, jotka ovat esimerkillisiä itsenäisyytensä ja vastuunkantonsa ansiosta

Jäikö syksyn opiskelupaikka haaveeksi

24.6.2019
2.9.2019 käynnistyvälle Pajulahti-Averett-opintolinjalle voi hakeutua edelleen. Valmis väylä USA:han niin valmentajille kuin pelaajille. Pääsykoepäivä on 14.8.2019 Pajulahdessa.

Averettin jalkapallojoukkueessa ensimmäistä kertaa naispelaaja

26.8.2018
2018 kaudella yksi joukkueen potkaisijoista oli Bailey Blake.

Ronny Lehmussaari Averett College

23.2.2018
3D yliopistofutis alkaa tositoimin elokuussa.

Joel Nestor on Averettin Director of Admissions. Averettin staff on ollut innostunut yhteistyöstä SAJL:n kanssa. 
Suomalainen Vesa Hiltunen työskenteli pitkään Averettin yliopistossa ja hän ollut luomassa opintolinjakokonaisuutta.
Ronny Lehmussaari opiskelee ja pelaa Averett Cougarsin riveissä.
Toni Bärlund on ollut varsin tyytyväinen Pajulahti-Averett opintolinjan ensimmäisen vuoden opintoihin 2019-2020.

BACHELOR´S DEGREE  - AVERETT UNIVERSITY
 

Liikuntakeskus Pajulahti ja Averett yliopisto (USA) ovat solmineet koulutusyhteistyön, jonka tavoitteena on kouluttaa liikunta-alan ammattilaisia Averett yliopiston tutkintokriteerein. Koulutus on korkeakoulutasoista ja kestoltaan noin 4 vuotta. Koulutus Pajulahdessa alkaa syyskuun alussa 2020 ja päättyvät huhtikuussa 2021.  Kesällä 2021 siirrytään USA:han ja aloitetaan opiskelut Virginian Danvillessa Averett Universityssa.

Koulutuksen ensimmäinen vuosi järjestetään Pajulahdessa. Opiskelijat suorittavat 42 opintoviikkoa Averett-yliopiston liikunnanopiskelijoiden opetussuunnitelmaan kuuluvia aineita. Opetuskielenä englanti ja suomi. Pajulahdessa on erikseen englanninkielen opettaja, jonka kanssa kielitaitoa pystytään preppaamaan ja siirtyminen USA.han on kielenkin osalta helpompaa.

Jos opiskelija haluaa suuntautua  opinnoissaan muualle kuin liikunta-alaan, niin hän voi Averettissa aloittaessaan vaihtaa pääainettaan ja tehdä liikunnasta esim. minorin (sivuaineen).

Ensimmäisen vuoden jälkeen opiskelija siirtyy opiskelemaan USA:han. Tutkinto on tasoltaan alempi korkeakoulututkinto ja mahdollistaa jatko-opinnot joko ulkomailla tai Suomessa.

Opintolinja aloittaa opiskelunsa syyskuun alussa Pajulahdessa. Yläikärajaa hakijoille ei ole.

Amerikkalaisen jalkapallon valmentajille ja pelaajille opintoväylä on varsin houkutteleva. Divisioona III:ssa ei ole urheilustipendejä ja näin ollen mitään erillistä pelilupaa ei tarvita yliopistourheilun kattojärjestöltä.  Yliopiston urheilujoukkueiden valmennuksessa on aina mukana student-coacheja ja tämä avaa hyvän mahdollisuuden valmentajapolulle.

Kustannukset

Averett University-koulutuslinja on lukukausimaksullista yksityistä opiskelua. Koulutuksen kustannukset Pajulahdessa muodostuvat opetuksesta, asumiskuluista sekä ruokailusta (täysihoito).

Opiskelu Pajulahdessa maksaa 700€/kuukausi eli 5600€ vuosi. Tämä hinta sisältää opetuksen, asumisen (2hh/opistotaso), ruokailut opiskelijaravintolassa, verkko-opinnot, it-työkalujen käytön (poislukien omat liikuntavälineet ja kirjallisuus tai vastaava aineisto). Oppilaitoksella on käytössä tietokoneita, mutta omaa tietokonetta/lap topia suositellaan.

Opiskelija on oikeutettu Kelan opintotukeen, josta lisätietoa Kelan sivuilla.

KELAN OPINTOTUKI

Tiesithän:

- 1.lukuvuosi sisältää opintomatkan Averett Yliopistoon (sis. opintomaksuun)
- koulutuslinjamme kautta saapuva opiskelija saa  Averett yliopistolta (keskiarvorajan ylittäneille 7.0)  vuosittaisen 25 000 $ arvoisen stipendin.

AVERETTIN OPINTOMAKSUT

Haku

  • Haku on käynnissä jatkuvana hakuna
  • Koulutus on yksityistä opiskelua ja toimii erillishakuna
  • Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan sähköpostitse valintakokeisiin.
    Pääsykokeet järjestetään toisen kerran 14. elokuuta 2019 Liikuntakeskus Pajulahdessa

Pääsyvaatimukset

  • ylioppilastutkinto tai toisen asteen tutkinto
  • vähintään 18 vuoden ikää opiskelun alkaessa
  • hyvä terveys
  • soveltuvuus alalle

Toisen asteen tutkinnon suorittaneilta vaaditaan TOEFL-kielitesti, jonka voi suorittaa ensimmäisen opintovuoden aikana ennen Averett Universityyn siirtymistä.

Ei tarvita TOEF-kielitestiä suomalaisilta opiskelijoista (harvinaista USA:ssa), kun keskiarvo on riittävä yliopistoon pääsee todistuskäännösten voimalla. Joel Nester käsittelee hakemukset

Averett myöntää nyt lukion keskiarvorajan ylittäneille (7.0) opiskelijoille vuosittain 25 000 $ arvoisen stipendin. Muille keskiasteen todistuksille on vastaavat rajat

 

Opiskelujen aikana 

• student-coachit ovat usein urheilujoukkueissa joko avustavina valmentajina tai trainereina. Yliopistossa on 12 urheilulajia miehille ja 10 naisille
• erityinen jakso on internship -osuus, jolloin opintoihin kuuluu työskentely Averettin urheilujoukkueen kanssa
• opiskelijaviisumilla voi työskennellä vain omassa yliopistossa 20h/vko
• yhteistyö paikallisten high schoolien (4 eri alueella) kanssa (George Washington hs state champ useina vuosina)

Opintojen jälkeen

Opintojen jälkeen opiskelijalla on mahdollisuu työskennellä 1,5 vuotta oman opiskelualansa töissä USA:ssa. Toinen vaihtoehto on suorittaa katko-opinnot (master’s degree) U.S. yliopistossa tai Suomessa. Myös yksi mielenkiintoinen mahdollisuus graduate assistant –opiskelu. 

Opiskelijat 2019-2020 

Pajulahti-Averett opintoväylä käynnistyi Pajulahdessa syyskuussa 2019. Alun perin kurssille ilmoittautui 10 opiskelijaa, joista 1 lopetti ja 1 jäi sairauslomalle. Jäljelle jääneestä ryhmästä viidellä on jenkkifutistausta:

Toni Bärlund, Jyväskylä 
Sami Hyleh, Vantaa
Miro Malinen Lahti ,
Carola Lindholm Kouvola
Katri Kakko, Kangasala

Averett football

Averett University on ollut usean suomalaisjenkkifutarin opinahjo.
2007-2010 Atte Penttinen, takamies, Kuopio Steelers
2008-2011 Anssi Nevalainen, tukimies, Lappeenranta Rajaritarit 
2008-2011 Matti Vaininen, tukimies, Helsinki Wolverines
2012 Lauri Anttila, tukimies, Tampere Saints
2015-2017 Heikki Miettinen, hyökkäyslinja, Lahti Panthers
2016 Sebastian Juuri, laitahyökkkääjä,Lahti Panthers
2017- Joonas Mattila, laitahyökkääjä, Vantaa TAFT
2017- Ronny Lehmussaari, takamies, Nokia Ghosthunters

Tiedustelut:

HAKULOMAKE

OPISKELIJA-ASUMINEN

KOULUTUSESITE

ESITTELYVIDEO AVERETT UNIVERSITY


Katja Hautaniemi
Liikunnanopettaja
Averett University yhteistyö
 +358 44 7755 332
katja.hautaniemi(at)pajulahti.com

Pajulahti-Averett opintolinja 2020-2021