Vaahteramaljat 1990-1999

Tampere Rocks saapuu 1990 loppuotteluun

1990 Vaahteramalja XI Pallokenttä, Helsinki Roosters- Tampere Rocks 21-9

Vaahteramalja XI toi uuden haastajan pääkaupunkilaisten mestaruusmaratonille. Tampere Rocks pelasi ennakkoluulottomasti Helsinki Roostersia vastaan. Roosters kirjoitti nimensä Maljaan 21-9 voitolla. Roostersin vahvuuksiksi laskettiin ennakkoon pelinrakentaja Mike Hortonin kova heittokäsi ja Magnus Liljestrandin liimanäpit. Finaalissa uusia tähtiä löytyi A-nuorten joukkueen laitahyökkääjistä, joista mahtavat debyytit tekivät Tom Åvist ja Martti Vuorensola. Rocks oli mukana pelissä liikkuvan pelinrakentaja Risto Viinikaisen pirteällä pelillä sekä panssarijunamaisella otteella palloja kantaneen Markku Kaplaksen juoksuilla. Rocksin ennakkoon kovat puolustajat Antti Mattila, Petro Pälviranta, Petteri Harlin ja Juha Suokas eivät päässee jakelemaan riittävästi niittejä Hortoniin. Punanuttujen puolustusriveistä nousivat esille linjasta Jami Salopino, tukimiehet Mika Sorri ja Markus Pantsu sekä takakentän Jaakko Lehto. MTV 3:n televisioimassa ottelussa oli jenkkityyliin kilpailu hienoimmasta kannustuslakanasta. Tamperelaiset menettivät tuntuman ottelussa, kun pelinrakentaja Risto Viinikainen loukkaantui ja jenkki linjapuolustaja Bud Orr ajettiin ulos. Roostersin päävalmentaja Mark Michaels sai intoa valmentaa myöhemmin NFL:ssä.

East City Giantsin kannattajia Olympia Stadionilla 1991

1991 Vaahteramalja XII Olympia Stadion, Helsinki Roosters-Helsinki East City Giants 14-17

Olympia Stadionilla pelattiin ensimmäistä kertaa Vaahteramalja, jossa East City Giants aloitti oman valtakautensa voittamalla Roostersin 17-14. Ottelu oli erittäin tasainen molempien joukkueiden hyökkäysten saadessa neljätoista ensimmäistä yritystä. Giants eteni 275 jaardia, joista 97 kirjattiin keskushyökkääjä Juha Sihvoselle, jonka kainaloon pallo annettiin 22 kertaa. Roostersin hyökkäys kulki maassa ja ilmassa 332 jaardia, joista 101 jaardia juoksi Jukka Kunnas 21:llä yrityksellä. Tukimies Mikki Seppälä Giantsista teki ratkaisevan syötönkatkon, jonka antamasta hyvästä kenttäasemasta Giants leipoi voittomaalin Tony Werbalowin syötöllä Harri Kaasiselle. Helsingissä järjestettyjen EM-kisojen jälkimainingeissa katsojakunta löysi myös Vaahteramaljaan, jossa tehtiin uusi lähes 10 000 katsojan ennätys.

Giants uusi mestaruuden ja juhli.

1992 Vaahteramalja XIII Pallokenttä, Helsinki East City Giants-Turku Trojans 34-14

East City Giants uusi mestaruuden Vaahteramaljassa syyskuussa Turku Trojansia vastaan numeroin 34-14. Yhden keskushyökkääjän muodostelmalla edenneet Giantsit olivat liian kova pala purtavaksi turkulaisille. Hyvätasoisessa iltaottelussa Giants karkasi jo 20-7 johtoon ensimmäisellä puoliskolla pelinrakentaja Milton Myersin heiluttaessa tahtipuikkoa. Giantsin laitahyökkääjä Teemu Saarinen teki kaksi maalia, joista viimeinen nosti helsinkiläiset tavoittamattomaan johtoon 27-14 johtoon. Trojans ei enää kyennyt kuromaan eroa umpeen. Molemmat joukkueet kykenivät etenemään liki yhtä paljon, Giants 243 ja Trojans 254 jaardia. Helsinkiläisistä Juha Sihvonen eteni pallon kanssa 111 jaardia 5,8 keskiarvolla. Turun pallonkantokone oli Vince Powell ja Jani Kivelän heittoja koppasi tuotteliaimmin Esa Inkinen. Turkulaisten taklauksia tekivät lähinnä takakentän pelaajat. Ottelussa huomiota herätti tähtipuolustaja Elzien Anderssonin vaatimattomat tilastomerkinnät; 1 soolo + 1 avustava taklaus. Turun parhaat puolustajat olivat takakentän Jan Jansson ja tukimies Pasi Tontti. Giantsin riveistä erottautuivat linjapuolustajat Veikko Martiskainen ja Pekka Tuomi sekä tukimies Matti Lindholm. Teemu Saarinen eteni ottelussa 18,3 jaardin keskiarvolla ja hänet valittiin ottelun MVP -pelaajaksi

Giantsin kivikova puolustuslinja vas. Veikko Martiskainen, Lauri Nieminen, Janne Kilpeläinen, Jorma Korhonen ja Pekka Tuomi,

1993 Vaahteramalja XIV Pallokenttä, Helsinki East City Giants-Turku Trojans 23-20

Vaahteramaljaperinnettä jatkoivat vanhat kiistakumppanit East City Giants ja Turku Trojans. Turku Trojans oli voittanut runkosarjan ja Giants puolusti mestaruutta. Kauden turkulaisia valmentanut Ken Meyer lennätettiin vielä sivurajalle loppuotteluun. 1993 EM-kultamaajoukkueessa oli peräti 14 troijalaista. Joukkue ottikin askeleita pelinrakentaja Mike Hortonin avulla kohti mestaruutta, mutta jäi lopulta potkumaalin päähän haaveestaan. Vaikka Giantsin riveissä löytyi tähtiä enemmän kuin Otavassa niin joukkue pyrki tietoisesti olemaan joukkue , jossa kukaan ei noussut yli muiden. Ottelun pisteiden teko alkoi Petri Mannilan yli 30 jaardin kiinniotolla ja Ilkka Lind lisäpistepotkulla. Giants laski Trojansin kahdesti potkuetäisyydelle, josta Kim Rafkin kavensi ottelun 7-6 numeroihin. Toisella neljänneksellä Turku marssi hyökkäyssarjan päätteeksi juosten johtoon 7-12. Milton Myersin heittokäsi alkoi puhua ja Sami Alalammen kiinnioton jälkeen Ilkka Lind potki lisäpisteellä helsinkiläiset taukojohtoon 14-13. Kolmannella jaksolla Giantsin puolustajat painoivat turkulaiset palloineen omaan maaliin kahden pisteen arvoisesti. Ilkka Lind lisäsi yli puolen kentän pituisella kiinniotollaan Giantsin 23-13 johtoon. Trojans nostatti asemiaan Marko Sjöblomin juoksumaalilla kolme minuuttia ennen loppua. Giants onnistui kuitenkin saamaan ensimmäisiä yrityksiä ja kulutti ajan loppuun. Ottelun MVP-pelaajaksi valittiin Pekka Tuomi ja hyökkäysen parhaaksi Petri Mannila. Trojansin palkittu oli pelinrakentaja Horton.

Finalistien peruskuvioista Giantsin heitto toimi paremmin. Kuva: Helsingin Sanomat.

1994 Vaahteramalja XV Pallokenttä, Helsinki East City Giants-Turku Trojans 24-7

East City Giants 4-ever. Joukkue otti neljännen peräkkäisen mestaruuden, kun Turku Trojans kukistui sateisessa Vaahteramalja numeroin 24-7. Kymmenen vuoden takaisesta vuoden 1984 mestarijoukkueesta oli yhä mukana valmentaja Stefan Karkulahti sekä pelaajat Arto Elg, Matti Lindholm sekä Markku Rannema. Rannema oli suojannut sentterin paikalta jo viidentoista vuoden lähes 150:ssä Vaahteraliigaottelussa Giantsin pelirakentajia. Giantsin Teemu Saarinen aloitti pisteiden teon tekemällä itä-helsinkiläisille lentopotkun palautuksesta 45 jaardin maalin. Heittämättömyys koitui Trojansin turmioksi, sillä Harri Malkamäen pitkiä heittoja ei ottelussa liiemmälti näkynyt. Turun työhevonen oli peräti 45 kertaa palloa kantanut Xavier Crawford. Giantsin vahva juoksupuolustus pysäytti kuitenkin tehokkaasti amerikkalaisen etenemiset. Yksi onnistujista oli tukimies Timo Blomberg, joka taklasi 11 kertaa turkulaishyökkääjän ja katkaisi kahdesti Harri Malkamäen heiton. Pekka Tuomi säkitti kahdesti pelinrakentaja Harri Malkamäen. Trojans puolustuksessa onnistuivat seitsemän taklauksen verran sekä Elzie Andersson että Pasi Tontti. Kun Giantsin kovimmat laitahyökkääjät Alalampi ja Saarinen olivat tiukassa turkulaisvartioinnissa läpi ottelun, nousi parrasvaloihin Jussi Kähönen. Hän nousi ottelun MVP-pelaajaksi tekemällä kaksi maalia. Suomen Buffalo Bills joutui vielä odottelemaan ensimmäistä mestaruuttaan. Loppuottelu päättyi pieneen epämiellyttävään episodiin, kun Trojans ei ottanut vastaan hopeamitaleita.

Roostersin Mark Mengoni onnistui pelinrakentamisessa. Kuva: Helsingin Sanomat

1995 Vaahteramalja XVI Pallokenttä, Helsinki Roosters-Helsinki East City Giants 36-14

Giants haki Vaahteramalja XVI ennätyksellistä viidettä mestaruuttaan putkeen. Giants taktikoi ensimmäisen puoliskon juoksemalla lähes pelkästään Lauri Niemisen pallonkannoilla linjamies Tero Kaapron pelatessa fullbackiä. Niemisen saldoksi jäi kaksi maalia ja 168 jaardia 25 kannolla. Roostersin hyökkäysvalmentaja Scott Preston oli monipuolisesti roolittanut hyökkäyksensä. Onnistumisia tuli etenkin heittopeleissä. Kolmannen neljänneksen tilanne vaihtui 21-14 numeroihin qb Mark Mengonin löytäessä Mika Sevonin maalialueelta. Sevon maalasi vielä toisen kerran neljännen jakson alussa ja viimeinen niitti oli Timo Blomqvistin 52 jaardin karkumatka Giants maalialueelle. Molemmat pelinrakentajat heittivät 36 kertaa, Salisburyn onnistuessa 13 kertaa ja Mengonin 14. Mika Sevon otti Roostersin valtakauden alkajaisiksi kuusi koppia, joilla etenemistä 121 jaardia. Giantsin paras oli Sami Alalampi, joka sai seitsemän kiinniottoa ja 70 jaardia. Näin Helsinki Roosters katkaisi Giantsin valtakauden ja voitti Vaahteramalja XVI:n 36-14 (14-14).

Roostersin Timo Blomqvist juoksee voittomaalin 10s ennen loppuvihellystä.

1996 Vaahteramalja XVII Pallokenttä,East City Giants-Roosters 22-23

Helsinki Roosters voitti huikean jännittävässä ottelussa East City Giantsin Vaahteramalja XVII:ssä. Ottelu muodostui Vaahteramaljojen tähän astisessa historiassa tiukimmaksi.

Maalinteon aloitti Brett Salisbury jaardin pituisella pelinrakentajaloikalla. Toisen jakson alussa Ilkka Lind potkaisi Giantsin johdoksi 9-0. Sampsa Pesonen naulasi kavennusmaalin toisen jakson puolivälissä 9-7 tilanteeksi. Ottelussa tehtiin uusi potkuennätys, kun Roostersin potkaisija Kari Grönroos potkaisi 54 jaardin kenttäpotkumaalin muutamaa sekuntia ennen ensimmäisen pelipuoliskon loppumista. Ottelun puoliaikatulos oli 9-10.

Toisella puoliskolla Timo Blomqvist juoksi lähietäisyydeltä 9-17 tilanteen. Tämän jälkeen Giantsin Sami Alalampi maalsi kahdesti ja vei joukkueensa johtoon lukemin 22-17 kun pelikello näytti 7:39 neljännellä jaksolla. Vaahteramalja XVII ratkesi 10 sekuntia ennen loppuvihellystä, kun Roostersin keskushyökkääjä Timo Blomqvistin teki option-pelin päätteeksi ratkaisumaalin.

Roostersin riveissä voitti ensimmäistä kertaa kaksi ruotsalaista Fråmberg ja Karlsson Suomen mestaruuden. Roostersin peliä johtanut Frank Cassano voitti alkuvuodesta myös Ranskan mestaruuden.

Linjapuolustajien eliittiin kuulunut Sami Porkka poseeraa Vaahteramaljan kanssa.

1997 Vaahteramalja XVIII Pallokenttä, Helsinki Roosters-Porvoo Butchers 36-0

Pallokentän iltavalaistuksessa Helsinki Roosters kohtasi yllättäen finaaliin nousseen Porvoo Butchersin. Butchers voitti välierässä runkosarjan ykkösen Turku Trojansin 12-21.

Butchersin Jerrod Boyd pallonkantajan roolissa ja heittäjänä Tyron Morgan pelasivat aikamoista hurlumhei jalkapalloa, joka parhaana päivänä oli tuotteliasta. Vaahteramaljassa tuloksen teko loppui.

Ottelu ratkesi puoliaikaan mennessä Roostersin takoessa tulostaululle 29-0 numerot. Colorado Staten aloittavana pelinrakentajana pelanneella Andrew ”Scooter” Molandereilla oli myös muutaman pre season ottelun kokemus NFL:stä.

Roostersin keskushyökkääjä Timo Blomqvistia kuvattiin lehdistössä varoituskolmion muotoisena yhden miehen kuljetusliikkeenä. Blomqvist eteni ainoana hyökkääjänä yli 1000 jaardia Vaahteraliigan runkosarjassa. Finaalissa hän oli pitelemätön.

Helsinkiläisten monipuolinen hyökkäyssysteemi tuotti tulosta viiden eri maalintekijän voimin loppunumeroiden ollessa 36-0.

Roostersin Kevin Cuthbersonin nopeus oli valttia loppuottelussa. Kuva:Helsingin Sanomat

1998 Vaahteramalja XIX Pallokenttä, Helsinki Roosters-Turku Trojans 42-26

Vaahteramalja XIX:ssä Helsinki Roosters kohtasi Turku Trojansin. Trojans oli voittamaton runkosarjassa ja sen pelinrakentaja Harri Malkamäki oli heittänyt 25 maalia ja 1800 jaardia, jotka olivat seuran uudet ennätykset.

Turkulaiset olivatkin ottelun ensimmäisen puoliskon niskan päällä johtaen puoliajalla 14-20. Roosters pelasi kolmannen neljänneksen tarkasti. Yksi ottelun käännekohta oli Tom Åvistin syötönkatko, jonka seurauksena Molander heitti pitkän maalin laitahyökkääjä Kevin Cuthbersonille.

Roosters voitti kolmannen neljänneksen 24-0 ja lopulta koko ottelun 42-26. Andrew ”Scooter” Molanderin heitoilla kolme maalia tehnyt Sampsa Pesonen oli yksi kentän hahmoista samoin kuin ottelun MVP-pelaajaksi valittu kahden maalin Timo Blomqvist. Trojansin puolustajista erottui runkosarjassa 12 säkitystä ja 115 taklausta tehnyt tukimies Janne Salonen.

Roosters otti neljännen perättäisen mestaruutensa.

Mestarikapteenit vas. Ville Tarvainen, Timo Winqvist ja Petrus Penkki

1999 Vaahteramalja XX Pallokenttä, Helsinki Roosters-Turku Trojans 35-14

Suomen Mestaruus ei ollut mennyt jenkkipelinrakentajien aikana mennyt kertaakaan joukkueelle, jolla on ollut avauskokoonpanossaan suomalainen pelinrakentaja. Petrus Penkki mursi taian voittamalla Roostersin riveissä Vaahteramalja XX:n.

Helsinkiläiset voittivat viidennen mestaruutensa peräkkäin yhdellä ylivoimaisimmista joukkkueista. Runkosarjassa Tuomas Heikkisen puolustusmiehistö oli päästänyt 4,9 pistettä/ottelu ja Kim Wikströmin luotsaama hyökkäys takonut uudet SE-lukemat 56,5 pistettä/ottelu. Historiallinen kahdeskymmenes ja viimeinen Töölön Pallokentällä pelattu finaali alkoi kun pelipallo laskettiin siimaa pitkin Stadionin tornin huipulta. USA:n suurlähettiläs Edelman heitti ottelun avausheiton.

Turkulaiset lähtivät liikkeelle väkevästi ottelun alussa ja johtivat sitä 1. neljänneksen jälkeen Marko Vartiaisen maalilla. Taistelukukot avasivat pistetilinsä toisella neljänneksellä, kun Roostersin yleispelaaja Clint Hartman juoksi tasoitusmaalin. Ensimmäisen jakson loppuhetkillä kuusi sekuntia ennen puoliaikaa Roostersin laitahyökkääjä Juuso Marno venytti itsensä maalialueelle.

Lauri Niemisen rb-säkityksen jatkoksi Trojansin Vartiainen pudotti pallon ja Hartman eteni vapaan pallon kanssa aivan maalialueen tuntumaan. Eero Heinonen teki tilanteeksi 21-7 helsinkiläisille. Henkinen ote siirtyi piirun verran Helsinkiin päin. Seuraavaksi Roostersin Kalle Koivisto blokkasi lentopotkun ja kulmapuolustaja Panu Kuhlberg koppasi pallon haltuun 20:n jaardin päästä Turun maalialueesta. Hartman kuitenkin rähmäsi pallon maalialueella ja Turku hyökkäsi muutamalla upealla Teemu Saarisen kiinniotolla lähelle maalia, jonne pelivälineen kuljetti Marko Vartiainen. Trojans oli ottelussa mukana tilanteessa 21-14.

Roostersin rutiini voittamisessa näkyi sen otteissa. Eero Heinonen teki toisen maalinsa ottelussa 57 jaardin juoksulla. Heinonen lisäsi pistesaldoaan kipittämällä vielä loppunumeroiksi 35-14 Kari Hytösen potkiessa lisäpisteet varmasti maalihaarukasta sisään. Eero Heinonen valittiin ottelun MVP. Roostersin parhaana palkittiin Kalle Koivisto ja Trojansin parhaana Marko Vartiainen.